|
Aleksi eli Allu on siperianmaaorava. Allu on syntynyt 13.5.2003. Väri on vaalea standardi. Sukupuoleksi on merkitty kauppakirjaan uros, vaikkakin keväisin toistuvat kiimat ovat herättäneet omistajissa vahvan epäilyn sukupuolen suhteen ja todennäköisesti Allu onkin tyttö. Allu on ostettu Joensuusta ja poikueeseen syntyi yhteeensä viisi pientä oravaa. Allu ei ole mikä tahansa puskaorava, sillä kaupan myötä saimme myös sukutaulun: Isänisä: LASSI Isä: PETE Isänemä: PERJANTAI Emänisä: AUKUSTI Emä: EMMI Emänemä: TERHO Maaoravat ovat hyvin seurallisia lemmikkejä ja vaativat tilaa. Allu asuu isossa itsetehdyssä häkissä, jossa se mahtuu juoksemaan ja kiipeilemään. Lisäksi se pääsee juoksemaan vapaana ainakin kerran viikossa. Allun häkki on hyvin keskeisellä paikalla asunnossamme, joten se pääsee seuraamaan päivän tapahtumia aitiopaikalta. Silloin tällöin utelias tolleripoika käy vähän nuuskuttelemassa häkkiä ja pyytämässä Allua leikkiin, mutta häkkiä vasten hyppiminen on ehdoton EI! Maaoravat ovat vikkeliä. Hereillä ollessaan ne ovat lähes koko ajan liikkessä, elleivät pysähdy syömään. Ja ne kiipeilevät jopa seinää pitkin. Huone, jonne Allu pääsee juoksemaan vapaana, on aina tyhjennettävä mm. kukista, koska multaan on kiva piilottaa ruokaa. Ja siinä on kiva pyöriä. Allu on ihmisystävällinen, se ei pure ellei vahingossa luule sormenpäätä pähkinäksi. Mutta jos se sattuu puremaan, se KOSKEE! En myöskään suosittele ottamaan oravaa syliin kiipeilemään ilman pitkähihaista paitaa, koska neulanterävät kynnet raapivat ikävästi. Maaoravat ovat päiväeläimiä, eli ne nukkuvat öisin ja riehuvat päivisin. Talvella, pimeän aikaan, orava voi nukkua lähes ympäripyöreitä päiviä "talviunta" ja luonnossa maaoravat vaipuvatkin talvihorrokseen. Allu syö lähes kaikkea. Jyrsijän ruokasekoitus on sen pääruoka, mutta erityistä herkkua ovat marjat, hedelmät, kasvikset, jugurtti, raejuusto, kuiva leipä ja jauheliha. Silloin tällöin Luigi tarjoaa kaverilleen koirankeksin, johon on hyvä kuluttaa hampaitaan. Maaoravat ovat pitkäikäisiä, Allu on noin viiden vuoden ikäinen ja voi hyvinkin elää vielä toiset viisi vuotta. Galleriasta löytyy kuvia Allusta. Lisätietoja maaoravista löytyy mm. Heidin maaoravasivuilta .
|